Nobody knows me I'm cold

Vanhojen biisien kuuntelu ja nostalgisointi on enemmän kun jees, paitsi sitten ku löydät jonkun biisin mitä tuli pienempänä kuunneltuu kiinnittämättä sen enempää huomioo lyriikoihin, ja nyt huomaatki että koko pirun biisi on sun elämä paremmin kuvattuna ku osaisit ite kirjottaa. En nauti tästä.

Walk down this road all alone
It's no one's fault but my own
It's the path I've chosen to go
Frozen as snow I show no emotion whatsoever so
Don't ask me why I have no love 

Nyt tarvisin kasan jotain ilosia biisejä kiitos. Ja mielellään ainakin viikon ihan vaan omaa-aikaa itteni kanssa, kiitos.

~Sanna :*

I'll just leave it here

Kaikki te jotka vähänkään taidatte englantia, käyttäkää elämästänne 6 minuuttia itellenne ja kuunnelkaa tää video ajatuksella. Tää tiivistää aika hyvin kaiken mitä haluan sanoo.

Kiitos
~ Sanna :*

No sehä meni melkein niinkun elokuvissa

Mökkireissuu ootettiin kauan! Ja viimein ku se koitti, niin eipä siitäkää paljo muuta ku muistoja jääny. Rahat hävis, terveys taas vähän huononi, unirytmi meni vielä enemmän vinoon eikä kuviakaa tullu otettuu, mutta kokonaisuudessaa iha mahtava viikonloppu!! Kiitos teille kaikille ketä siä nyt sitte vaikuttikaa, kaikesta huolimatta ootte ihan ok tyyppejä..

Tajusin eilen että lomaa on vajaa kolme viikkoo jäljellä.. Hullua .. Mun piti saada tänä kesänä niiin paljon aikaseks, ja oon samassa pisteessä ku loman alkaessa. Mitä? Toisaalta, miks lomalla pitäis saada mitään tehtyä? Ei tää olis ollu loma jos olisin niska limassa opiskellu mikä olis tosin ollu kaikinpuolin ihan järkevää tai ollu 24/7 töissä, voisin melkein sanoa että parempi näin. Ainakin 99% koulupaineista on kadonnu, ja siks kai se loma aina onkin. Ja kyllä mää voisin melkein sanoo että koen olevani ihan valmis abivuoteen.

Mutta ettei olis ihan höpinää koko juttu, niin sanottakoon lomasta vielä sen verran, että kyllä viimestään tän loman aikana oon huomannu ketkä ihmiset on oikeesti mulle läsnä ja ketkä ei. Ketä oikeesti kiinnostaa ja ketä ei. Mutta kaikinpuolin aika mahtava kesä ollut. Ei tästä mitään äikän aineita saa, että kuinka tää kesä muutti mun maailmankuvan ja musta tuli ihan eri ihminen. Mää oon ehkä entistä varmempi siitä, kuka mää oikeesti oon. Eli ei paha. 

c. Konsta 

Huomisen koitan pyhittää opiskelulle. Tosin mun piti pyhittää tääkin päivä sille enkä oo ees ajatellu kirjoja. Oho.

~ Sanna :*

Long time no pics

Viimein viimo Torstaina keräsin kaikki kuvauskamat, nappasin Mandariinin ja lähin ajaan Konstan kanssa kuvaileen. Kyllä sen taas heti muisti miks tykkää heilua kameran kanssa.. Ja nappaamalla Mandariinin en siis tarkota mitään syötävää. Vaan mun uutta parasta ystävää:

Tässä on siis mun rakas Mandariini, jonka rakas isäni osti mulle synttärilahjana.

Ja toinen vähän vahempi, ja ehkä jopa hieman rakkaampi ystävä, joka mulle lähti pitään seuraa, eli Konsta..

Tää ikusesti muksu on varmaan mun pitkäikäsin ja lapsellisin kaveri mitä omistan. Ja aina välillä mietin että miksi me ollaan kavereita.. En löydä muuta syytä kun se, että kenen kanssa mää sitten kuvailisin? Eivaan, Konsta on mun tuki ja turva, yks tytöistä.

 

 

 

Ja voi, ainakin mulla oli niin mukavaa !! 

 

Lohjalle en tietenkään muistanut ottaa kameraa mukaan, joten sieltä ei oo kuvan kuvaa.. Mutta Rantajamit oli huikeinta vähään aikaa. Ja kaikki lohjalaiset on vaan liian mahtavia. Miksi en asu Lohjalla? Huomenna suunnataan lukioporukalla mökkeilemään viikonlopuksi. Sinne LUPAAN ottaa kameran mukaan !

~Sanna :*

Tyyntä ennen myrskyy

Dalai Lama on fiksu mies. Liian usein annan muitten ihmisten tekojen ja sanojen vaikuttaa mun mielialaan, vaikkei millään muulla pitäis olla mitään vaikutusta, kun mun omilla mielipiteillä. Tosin mulla meni itelläni monta vuotta että löysin semmosen 'sisäisen rauhan', ja jokanen sen löytää tietty omilla tavoillansa. Mulle se sisänen rauha löyty itseasiassa opiskelun kautta. Kun fysiikassa käytiin läpi maailmankaikkeutta, ja tajus kuinka pirun pieni sitä yks ihmisraukka on tässä kaikessa, niin sitä oppi ehkä suhtautuun paremmin siihen että no onko sillä nyt sitten pienintäkään merkitystä jos mulla on pari kiloo ylimäärästä, tai sillä ettei mua pyydettykkään niihin bileisiin mihin kaikki muut meni.

Ja ehkä sitten kun oppi oleen ottamatta asioita turhan vakavasti niin sitä rupes pikkuhiljaa löytyyn semmonen tietty tyyneys kaikkiin asioihin. Toki on edelleen asioita jotka saa mut hetkellisesti aivan sekasin, mutta sitte viimestää kun pääsee omaan rauhaan ajatteleen ja käsitteleen asioita nii se tyyneys jotenki tekee taas hitaasti paluun.

Aikasemmin mietin vaikka ulkonäöstäni aina siten että miltä näytän muihin verrattuna ja hain itsearvostusta kaikista weheartitin "Everyone is beautiful" shiteistä. Mutta nykyään ajattelen enemmän, ettei kaikkien tarvii olla kauniita. Eikä kaikki ookkaan kauniita. Mutta kaikilla on jotain mistä niiden kuuluu olla ylpeitä, eikä sen tarvii olla mitään ulkosta. Mää ite arvostan enemmän semmosia ihmisiä joilla on jotain sisästä mistä ne osaa olla itessään ylpeitä, koska kyllähän me kaikki voidaan sanoo tykkäävämme vaikka hiuksistamme, mutta se on jotenkin hienoo kun joku osaa sanoo pitävänsä jostain luonteenpiirteestään. Ei meijän kaikkien kuulukkaan näyttää miltään jumalilta tai jumalattarilta.

Toki mun sisänen tyyneys on aika usein vielä aika myrskyä. Mutta semmosten pienien asioiden syvempi ajattelu, joka nyt jotenkin oli luonnollista itelleni alottaa siitä että osaisin olla stressaamatta ulkonäöstäni, lisää tyyniä jaksoja aika pitkälti. Ja voin kokemuksesta sanoo, että kun sen tietyn tyyneyden saavuttaa, ei se oo sen arvosta että antaa muitten ihmisten tekemisten heiluttaa sitä. Antaa muitten elää miten muut haluaa, mää elän just niinkun mää itte nään parhaaks. Kyllä mää sit löydän elämääni niitä ihmisiä jotka jakaa samanlaiset arvot.

Mutta muille palleroisille sanon vaa että jos teitä ei oo siunattu kauniilla naamalla, älkää vaivakko aikaanne murehtien sitä, unohtakaa naama ja ettikää itestänne jotain muuta ihanaa. Ja sitten ku se oma juttu löytyy, antakaa muiden ihmisten olla siitä mitä mieltä haluaa, ei muiden mielipiteen tarvii vaikuttaa suhun. Aamen.

~Sanna :*
+ Huomenna kuvaileen pitkästä aikaa, koitan saada materiaalii myös tänne! :)

Ikuinen sinkkuus ..?

Aina joskus ja jouluna kohtaan sukulaisilta ja tuttavilta sen kaikista yleisimmän kysymyksen: "Noh, jokos sulla Sanna on joku poikaystävä?" Ja jo 18 vuotta oon vastannu että no ei vieläkään, ja vastaanotan lisää ihmettelyä. Yleensä ne nyt saa ohitettuu jotenki sillai ympäripyöreesti että no ei oo osunu ketää kohalle. Mutta oikeesti siinon pari muutaki juttua.
En oo ikinä oikee ymmärtäny semmosia teinisuhteita, että pitää seurustella koska kaikki muutkin. Mää ite ajattelen seurusteluu sillai, että jos mää rupeen jotain kutsuun poikaystäväks, ajattelen että siitä myöhemmin tulee kihlattu ja siitä seuraavana aviomies. Senkään takia en seurustele kovinkaan helpolla. Joku vois sanoo et oon vaan kranttu, mutku mää haluan ajatella sitä poikaystävää myös siten et pystyisinkö sen kanssa viettään loppuelämäni.
Toinen on se etten nää mitää minkä takia kukaan ajattelis musta siten, että haluais viettää mun kanssa loppuelämänsä. Ja tässäki tilantees vois siteeraa kliseetä ettet voi rakastaa muita ennenkö rakastat ittees. Enkä todellakaan voi sanoo rakastavani itteeni niin paljon et olisin valmis parisuhteeseen.

Oon nähny liikaa ihmisiä, jotka on muuttunu ihan toisiks seurustelun myötä. En koe vielä tuntevani itteeni niin hyvin, että voisin luottaa siihen etten muuttuis täysin toiseks ihmiseks jonkun toisen ihmisen takia.
^ siinä muutamia selityksiä mitä oon tässä kypsytelly seuraavia joulunpyhiä varten.. Ehkä jonkun noista saa ääneenki joskus sanottua. Toki, en mää sitä sano ettei se olis joskus mukavaa ku olis joku jonka kanssa jakaa asiat ja paskat läppänsä. Mut sen oon päättäny, että en mitään ylimäärästä ressiä enää ota siitä että oon edelleen sinkku. Ehkä se joskus muuttuu, ehkä ei, ja jos ei, nii onha mulla aina mahollisuus ottaa pari miljoonaa kissaa, niiltä ei kysytä haluaako ne asua mun luona.

Ajatukset senverran selkeempinä jo että sain tänkin nyt muokkailtua julkasuun, tää kun on ehkä lojunu tuola luonnoskansiossa laittoman pitkään.. Tänään pääsi leikkauksen jäljiltä ekaa kertaa urheileen, ja heti on taas paljon enempi oma ittensä. Ajatuksia ja fiiliksiä saa prosessoituu ihan hullun määrän jo tunnin reenin aikana! Huomenna lenkkipäivä, joten ehkä nää hommat selkiää vielä lisää tässä ja saan jotain vähän ajankohtasempaaki puristettuu ulos.




Huomenna vuorossa myös Finnkino, tytöt ja Magic Mike XXL !


~Sanna :*

Someone, please save me from myself

Tän kesän piti olla semmonen että juoksen vapaana ulkona ja nautin elämästä. Kuitenki oon taas yhen päivän tuhlannu kieriskellen itsesäälissä kotona. 

Pääosin tääki päivä, viikko ja kuukausi on menny ^ noitten kahen ^ fiiliksen vaihellessa. Eilinen ja tää päivä on ollu enemmän tota ensimmäistä. Huomenna mahollisesti koen taas olevani onnellisempi ku ikinä.

 Instagram, twitter, weheartit, tumblr, lifestyle blogit.. kaikki noi huutaa samaa "It's not how much do you have years in your life, it's how much there are life in your years" Entä jos en jaksa aina painaa täysillä ja hakee kokemuksia? Pitäskö mun nyt potee syyllisyyttä siitä etten aina jaksa tavata ihmisiä ja lähtee spontaanisti retkille? Pitäskö mun potee syyllisyyttä siitä että joskus ihmiset vaan ärsyttää? Vissiin.

Eilen järkytyin itekki ku huomasin että jopa mulle kaiken tärkeimmät ihmiset rupes ärsyttään. Illalla kieriessäni ja oottaessani nukkumattii totesin että en voi muuta ku nyt peruu kaikki mitä olis huomenna. Mun on pakko saada yks päivä ilman ihmisiä. Ilman muita ku itteni. Ja nyt illalla oon helvetin onnellinen että tein niin. Whatsappiin en oo koskenu aamu 1 jälkeen. Samoin tein snapchatille. Yhelle kaverille soitin ja peruin yhen menon. Äitille ja iskälle sanoin huomenta. Muuten oon ollu yksinäni ja täysin hukannu yhen päivän. Mutta mieliala on täysin eri kun eilen. Enkä usko että kukaan ees huomas mun olevan yksin. Ehkä teen tän toistekin.

~Sanna

+ note to myself