4 aamua

Siistiä.. Enää 4 aamua ja sit se olis ohi. hui. Eikä mulla oo vielä yhtään lomafiilis.. Yleensä on ollu jo kuukautta etukäteen et jes kohta ollaan kesälomalla. Nyt on vaa jotenki kauheen epätodellinen fiilis.. Ei mulla voi alkaa kohta loma..? Toisaalta ei se kauheen lomalta tunnu koska työt.. Oli kauheen hyvän kuulone idea hankkii paljon töitä, mut nyt se lähinnä vituttaa. Mutta jos mulla ei olis töitä, istuisin vaan himassa päivästä toiseen ja .. nii.. ei mulla tääläkää olis mitää tekemistä.

Ajattelee kuinka aikuisilta ja vastuuntuntosilta kaikki lukiolaiset tuntu sillon kun ite oli sen 10-vuotta. Ei mulla oo yhtään niin aikuinen fiilis.. Oon viä nii lapsi vielä.. tai ainaki haluaisin olla.. Tuntuu tyhmältä ku aattelee. Ja kun mietin että mäkin vanhenen. Oon pitkää miettiny et miltä se sitte tuntuu olla vanha. Ja kun kuulee viikoittain että joku sun tuttus tai hyväki ystäväs on kuollu. Vanhuuteen. Kyllähän sitä nykyäänki tuttuja ja tuntemattomia mun ikäluokkaan kuuluvia ihmisiä kuolee, mutta ne kuolee johki sairauteen tai tapaturmaan. Mutta sitten vanhuksilla. Ite ainakin stressaisin joka ilta et hei, mitäs jos mä en tästä enää huomenna herääkkään? Oon tajunnu miks vanhukset on suuri osa nii uskonnollisia. Kyl sitä nyt jo tulee panikoitua et hei mitäs jos mä kuolen tän koulupäivän aikana? Ehkä joku piilevä sairaus ilmenee ja kuolen siihen sitten.. Tai matkalla ajan ojaan tai jotain muuta. Oon masentava.

Masentavaa ja piristävää toisaalta ajatella tollasia asioita. Täytän kohta 16. Ja kun miettii et naisten keskimääränen elinikä on jotain 85 kieppeillä nii mullon tohon ikävuoteen kuitenkin 69 vuotta aikaa. Mutta ei sitä koskaan tiiä koska täältä lähtee. Saatan olla jo tunnin päästä poissa täältä. Pelottavaa. Siinä mielessä ymmärrän itsemurhat. Kyl muakin ahdistaa se etten ite tiedä koska täältä pitää lähtee, niin oishan se vapauttavaa tietää et hei, mä päätän sen ite ja tunnin päästä hirtän itteni tms. En todellakaan KANNATA ittemurhaa mutta, hei, on niilläkin ihmisillä jokka kyseisee vaihtoehtoon päätyny nii joku perustelu ollu sille että miksi. Mutta älkää tappako itteenne.

Oompas mää taas synkkä. Johtuu varmaa siitä että oon koko päivän ollu kotona ja joutunu kestään omaa seuraani. Oon taas kipee. Ehkei sitä lomafiilista senkää takia löydy. Rupeen varmaa pelaan simssiä ja laskeudun muutenkin sen 10-vuotiaan Sannan tasolle ja unohdan kaikki isot murheet ja murehdin vaan siitä et mun similläni on nälkä. Tai siitä et mun barbeilla on hiukset takussa. Okei en ees omista barbeja enää. Äiti myí ne kirpparilla joskus ku sanoin että oon niin iso tyttö etten leiki niillä enää. Oisin tajunnu ees yhen jättää. Sit voisin tällasina päivinä ku lapsettaa nii leikkiä sillä.

Joskus kaikki vuoristoradat loppuu. 

Ihanaa et pääsin sinne vanhainkotiin töihin. Toivon et voisin ees jotenki olla niille mummuille ja vaareille iloks siellä!:) Oon vaan miettiny et mitäs sitte jos joku niistä ihanista mummoista tai papoista kuolee sinä aikana ku oon siä..? En ehkä kestä. Onpas kuolemapainotteine postaus. Ihana Jenna soitti äsken:* Piristi mun päivää ku kuulinkin sen äänen! <3 Ei sillä kauheen ilosta asiaa ollu x/ mutta juttelipaha joku kuitenki:):) Tuntuu että ketään ei oikeestaan kiinnosta mitä mulle kuuluu mut sit joku tommonen ihana soittaa! Mullei oo paljoo hyviä ystäviä tai kavereita muutenkaa liikaa, mutta ne jota mulla on on sitäkin tärkeempiä!!

Eilen oli koulussa semmone Pähkinäkallion esitys. Pähkinäkallio on semmonen kehitysvammaisten joku toimintakeskus kangasalla. Kehitysvammaset on mummielestä ihania. Suurinosa ainaki. Ne ei niiku tunne sillai häpeetä tai ainaki tuntuu siltä ettei ne suotta häpeile, mikä on mummielestä ihan loistavaa! Ne esittää tunteensa usein tosi vahvasti ja ne iloitsee niin ihanasti ja aidosti. En henkilökohtasesti ketään kehitysvammasta tunne mutta ne mitä tiedän niin on ihania. Eikä vaan säälistä ihania. Vaan oikeesti ihania. Ja aitoja. Ja mua niiiin ällöttää ihmiset jokka paheksuu niitä. Tai kiusaa niitä tai mitä ikinä. Koska se ei todellakaan oo niitten vika että niistä on tullu semmosia. Ainakaan kaikkien, toki on joitain jokka on teininä tai nuorena riehunu ja kaatunu tai jotain, mutta kuitenki suurin osa on vammautunu joko kohdussa tai syntymässä. Arvostan ihmisiä jotka työskentelee niitten kanssa enemmän ku mitään! Se on varmasti ihan äärettömän rankkaa työtä, mutta toisaalta varmasti myös palkitsevaa! Ite tuskin pystyisin niitten duunia ikinä tekeen, mutta ne saa kaiken mun arvostuksen kyllä!

Kiitos paljon ku luitte ja saa piristää mua heittämällä kommenttia! :)

~Angst-Sanna

"Life is a highway"